Hei mä muutin!


Oon aina vihannut muuttamista. Tän muuton pakkausmantrana oli "Sovitaanks ettei sit ikinä enää muuteta?"

muuttolaatikoita.
Lainassa olevia muuttolaatikoita odottamassa täyttämistä.

Ajatus siitä, että sitä kaikkea ei enää koskaan tarvitse kokea oli jokseenkin helpottava. Tuntuu hyvältä ajatella, että ei enää tarvitse. Ei enää ikinä koko omaisuuden läpikäymistä ja ei enää ikinä kaikkien tavaroiden pois pakkaamista, hävittämistä ja kaikkea sitä muuta. Mutta nyt vielä tämän yhden kerran. (Jatkossa voi sitten aina karsia huone kerrallaan.)

Muistutan tässä kohtaa, että kaksi vuotta sitten, kun edellisen kerran muutin, kuvittelin muuttavani loppuelämän kotiin. Joten tää on nyt mun toinen muutto, josta kuvittelen, että tän jälkeen ei enää tarvitse. Kirjoittelinkin siitä jo aiemmin tänne, joten ei mennä siihen sen syvemmin nyt enää tässä postauksessa.


Ja tuskaa se pakkaaminen olikin. Milloin yritin Facebookissa yrittänyt myydä jotain ja viestitellä ihmisten kanssa aiheesta, milloin sitä ajautui harhateille pakkaamisesta. Samaan aikaan tuntui, että kaikki on pakattu ja siltä, että mitään ei ole vielä pakattuna. Pakkaamisessa joutuu levittämään kaiken kaapeista laatikoihin tai esille, mutta purkaessa sentään laatikot tyhjenevät ja asunto alkaa näyttää siistimmältä, kun saa laatikoita tyhjäksi ja pois silmistä.


Muuttolaatikoita.
Laatikot alkoivat onneksi hiljalleen täyttyä.

Muuton aikatauluttaminen oli tällä kertaa kohtuullisen haastavaa. Uusi asunto oli tarkoitus tarkoitus remontoida ennen muuttoa, mutta kuitenkin päästä muuttamaan siten, että saadaan molempien asunnot kuun vaihteeseen mennessä tyhjäksi. Remonttifirma tosin lakkasi vastaamasta mun sähköposteihin todettuaan, että tällä aikataululla ei onnistu.

Päätettiin sitten loppiaisena, että muutetaan sitten kun C-kortilliselle kaverille sopii lähteä kuskiksi. Se järjestyi kovin nopeasti: siitä kymmenen päivää eteenpäin lyötiin muuttopäivä lukkoon. Muuttoauto varmistui vasta muuttoviikon maanantaina. Omat aikataulut hioutuivat pitkälle tiistain puolelle ja keskiviikkona vielä arvoin, lähdenkö silloin hoitamaan viimeisiä asioita vai vasta torstaina. Ottaen huomioon, että edellistä muuttoani valmistelin kolme kuukautta, niin tästä voi vaan todeta, että tuli vähän äkkiä.


Muuttoauto puoliksi täynnä
Isoimmat kamat muuttoautossa ja tilaa näyttää yhä olevan kohtuullisesti! :)

Kun kuski sai tiedon millainen auto on kyseessä, sieltä tuli kommenttina:

"Söpön pikkuivecon löysit!".

Itse pohdin tuossa kohtaa, että niin, mun mielestä mikä tahansa pakettiautokin on iso, puhumattakaan noista vehkeistä, joita mun kortilla ei edes saa ajaa. Sinällään ihan positiivinen asia, että kuski on tottunut ajamaan isompia vermeleitä, niin tuommoinen "pikkuiveco" sujuu sitten luonnostaan. Tietenkään en osannut yhtään arvioida mistä se mahtuu ja missä sen saa käännettyä, joten sen kanssa päästiin sitten jumppaamaan molemmissa päissä enemmän tai vähemmän.

"Joo kyllä se mahtuu! On tossa muutkin olleet isolla autolla..." (Niin, siis pakettiautolla.)

"Ootko sä nyt yhtään kattonu, että mistä ton saa ajettua?"

"No eiks se nyt tosta mee, ku kääntää vaan?" Ei mennyt. Se pakettiauto ehkä olisi mennyt.


Auto saatiin kuitenkin lopulta oven eteen molemmissa päissä ilman suurempia ongelmia. Ensi kerralla pyydän jonkun joka tajuaa noista enemmän katsomaan tilannetta etukäteen sillä silmällä, niin vältytään näiltä.



Aiemmalla Helsinkin visiitillä tuotiin jo joitain tavaroita muuton alta pois. New Beetle on yllättävän tilava, kun siitä kaataa penkit!

Mun koko omaisuus mahtui lopulta ilman suurempia järjestelyitä siihen "pikkuivecoon".


Tässä kohtaa on ehkä hyvä mainita, että tuo "pikkuiveco" on tilavuudeltaan 39m3 ja pohjapinta-alaa siinä on noin 18m2. Semmoisella muutetaan normaalisti 100m2 asuntoja, joten mun 65m2 asunnon kanssa ongelmia ei tullut. Jännitin kuitenkin melko pitkälle, että mahtuuko kaikki sinne.

Auto pakattiin Helsingin päässä noin kolmessa tunnissa ja kuorma jäi korkeussuunnassa lopulta melko matalaksi. Ihanan tehokasta porukkaa sain avuksi! Muuttaminen on asioita, joissa apureille on ikuisesti kiitollinen. Mun omat kyvyt muutoissa ovat lähinnä koordinoinnissa - ja mä en koskaan oo parhaimmillani muuttopäivänä.


Helsingin päässä kävi illalla vielä toinen setti apureita siivoamassa sen tyhjän asunnon, jotta mun ei tarvitse nyt repiä vielä kertaalleen tätä väliä edes takaisin sitä varten. Se on nyt valmis luovutettavaksi.


Imuri meinasi unohtua. Se pakattiin viimeiseen paikkaan, missä oli tilaa - eli mun jalkoihin.

Etelä-Karjalassa vastassa Tuomon lisäksi paikallisia ystäviä. Auto saatiin purettua autotalliin niin, että kuskit ehtivät pitämään hetken vielä taukoakin, ennen kuin lähtivät ajelemaan takaisin pääkaupunkia kohti. Autotallista tavarat siirtyivät sisälle supernopeasti. Kaksi tuntia kuorman saapumisesta, kaikki tavarat olivat sisällä. Nyt edessä on vielä asioiden paikoilleen saamista ja sitten pääsenkin remontoimaan tätä!



Roudaamisen ja oven auki pitämisen seurauksena asunto ehti kuitenkin jäähtyä sen verran, että yöksi jääminen ei enää tuntunut hyvältä idealta, joten oltiin vielä lauantaina yötä Tuomon vanhalla asunnolla.


Sunnuntaina pari ystävää tuli vielä avuksi ja yhdessä kasattiin sohvaa, purettiin ensimmäisiä laatikoita ja hoidettiin pieniä asioita; irroitettiin vanha naulakko, asennettiin uusi parempaan paikkaan jne.

Taulut suojattuna muuttoa varten. :)

Sunnuntaina myös nukuttiin ensimmäinen yö uudessa kodissa patjalla lattialla. Jotenkin se ensimmäinen yö patjalla lattiana kuuluu joka kerta osana uuteen asuntoon muuttamista. Siinä on ripaus jotain romanttista, että se ensimmäinen yö menee aina patjalla lattialla. Toki lattiatasossa oli vähän viileää nukkua, joten eilen kasattiin sängynrunko kuntoon ja paikoilleen ennen nukkumaan menoa.



Semmoinen oli meidän muuton ensimmäinen osa. Nyt jäljellä on vielä Tuomon asunto ja sitten päästäänkin katselemaan asioita taas uudesta kulmasta.